Friday, May 25, 2007

Chamaedaphne




Kävimme iltakävelyllä rämeen reunassa. Tällaisen Chamaedaphne-tytön sieltä löysin. Poimimme vaiveroita (Chamaedaphne calyculata) kuikan, joutsenten ja taivaanvuohen silmäin alla. Ja käki kukkui, meille ensi kerran. Toimme kimpullisen vaiveroita myös kotiin, savituoppiin.

Tämän kesän vaiverot ovat vaivaisempia kuin viime vuoden. Kukinta on vähäisempää, kukat pienempiä. Viime kesän kuivuusko sen teki? Yhden komean löysin sentään kuvaa varten, taustanaan rantaneva, järvivesi ja taivas. - Kuvat 25.5.2007, Haukipudas.



--

Wednesday, May 23, 2007

Kevätpiippo




Kevätpiippo on hauska jo nimeltään. Se on myös huomaamaton ja - hyvin yleinen. Se taitaa olla yksi Suomen yleisimmistä (metsä)kasveista. Koskaan sitä ei kasva peittävinä mattoina, mutta melkein jokaiselta metsäpientareelta ja -aukolta sen helposti löytää. Koko maasta. Se karttaa vain kaikkein karuimpia metsiä, paksusammalkuusikoita ja aivan aukeita alueita.

Kevätpiippo on yksi kevään varhaisimmista kukkijoista. Kukat eivät tosin ole hienoja vuokon kukkia vaan vaatimattomia ja pieniä. Mutta itse kukinto on kuin hiukan hajalleen mennyt aurinkokunta tai joukko satelliitteja. Tai sitten se on saanut juuri tukkapöllyä.

Kuvan piippo ei ole vielä aivan täydessä kukassaan, sillä heteitä ei vielä näy. Siluetista ne näkyisivät selvästi. Sen sijaan kustakin kukkasilmusta pistää esiin kolmihaarainen kieli, valkonukkainen luotti, valmiina pyydystämään ilmaan joutuneita siitepölyhiukkasia. Kun kevätpiippo on täydessä kukassaan, joka suuntaan harottavat kukkaperät, heteet ja emit luovat villin planeettamaisen vaikutelman.

Kevätpiipon lehtiruusuke on myös omalaatuisensa. Lehdet selviytyvät lumen alla vihreinä, ne ovat melko sitkeitä, nahkeita. Pitkät höytykarvat näkee kumartumattakin, ja kukattomankin ruusukkeen oppii tuntemaan nopeasti.

On kevätpiipolla minulle henkilökohtaistakin merkitystä. Joskus vuosia sitten kun elämässä oli suuria vaikeuksia, keräsin yhtenä vaikeana hetkenä kevätpiipon päiväkirjani väliin. Se oli ensimmäinen kukkiva kasvi, jonka talven jäljiltä löysin. Päätin silloin että joka kevät kerään piipon ja mietin mennyttä vuotta. Tuosta hetkestä lähtien vuodet ovat olleet niitä parhaita yksi toisensa jälkeen. Mutta enää en pane sitä päiväkirjan väliin vaan nyt - blogiin!

--

P.S. Blogger ei nyt oikein onnistu pakkauksessaan - en saa kukkahaarojen ympärille tulevia jpg-pakkauksen jälkiä pois vaikka itse muuttelisin pakkausastetta. Klikkaa suuremmaksi jos pakkaus haittaa!

--

Sunday, May 6, 2007

Uikulanjärven kevättä


Uikulanjärvi on pieni ja matala järvi Haukiputaalla lähellä Oulun rajaa. Pääsen sinne kotoa metsäautoteitä pitkin, ja siitä on tullut osa omaa lähiseutua. Se on luonnontilainen pikku suojärvi, osa pientä Natura-aluetta (Kummunlammit-Uikulanjärvi). Siellä pesii niin kurki kuin joutsenkin. Rantanevat ja -rämeet ovat karuja, kasvillisuudeltaan tavanomaisia. Mutta kuvattavaa riittää aina.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa jäitten lähdön jälkeen. Enpä ole ennen päässyt näin lähelle kurkia, jotka nyt olivat syömässä juuri rantapolkuni kohdalla. Pitkiä teleobjektiiveja en käytä, ja siihen nähden ihme saada kurki näinkin siluettina kuvaan.

Ainoa kukkiva kasvi tällä hetkellä oli tupasvilla, mutta siitä laitoin kuvan Tyrnävä-jutussa jo aikaa sitten. Täällä kukkivat tupasvillat olivat vielä kymmensenttisiä, samassa vaiheessa kuin Tyrnävän villat jo kolme viikkoa sitten (15.4.)! Kevään tulo pysähtyi vappukylmiin, ja Tyrnävä kuuluu tähän verrattuna lämpimiin maihin.

Isovarpuräme on tällä hetkellä täynnä ruskeaa. Suopursujenkin lehdet sojottavat vielä pääosin alaspäin. Rämeen reunassa on runsaasti vaiveroa, ja senkin monivuotiset lehdet ovat vielä täysin talviasussaan. Syksyllä kasvaneet nuput ovat jo ehkä hiukan paisuneet. Koko kasvi herännee kuitenkin kasvuun jo lähipäivinä. Yöllä ei ollut enää pakkasta; suruvaippakin lenteli jo rantarämeillä.

Alla vasemmalla kuva ruskean ystäville, vaiverosta. Ja väriä löysin isokarpalon lehdistä, kuva oikealla. - Kaikki kuvat 6.5.2007.