Haperometsässä

Oli kaunis päivä, aurinkokin pilkisti. Nyt on tullut Oulun seudun metsiin sieniä: näin haperoita, lehmäntatteja, pulkkosieniä, kangasrouskuja ja muutamia haapa- ja karvarouskuja. - Kuvassa taitaa olla isohapero.

Pari kuvaa vanamosta

Kuvat ovat heinäkuulta ja elokuulta. Enää ei vanamo kuki. Harvempi sitä enää sitten huomaa. Joskus olen kuvannut vielä ensilumen aikaan. Ensimmäisessä kuvassa aiheena voisi olla "huuto" - vai "kuiskaus"? - toisessa "keskustelu turistibussissa", näin äkkiä hatusta vedettynä.

Toppilan mesikät - asuntomessuista kolme vuotta

Valkomesikkä (Melilotus albus)

Ennen Toppilan asuntomessuja huolehdittiin mesiköistä. Ainakin valkomesikällä on yli satavuotinen historia Toppilassa. Se on perinteinen purjelaivakauden painolastikasvi. Keltaista rohtomesikkää on aina ollut niukemmin, harvemmassa ja pienempinä kasvustoina. Jo messukesänä kävi selväksi, että mittavatkaan maansiirtotyöt Toppilansaaressa eivät tuhoa valkomesikkää. Siitä taitaa olla mahdoton päästä eroon, vaikka niin haluttaisiin. Maaperässä on niin paljon siemeniä, ja aina joku livahtaa kauhan reunan yli.

Päinvastoin - maansiirrot taisivat levittää valkomesikkää. Isot rekat kuljettivat Toppilansaaresta maata jonnekin varastoon. Mielestäni viime kesinä sitä on alkanut näkyä entistä enemmän uudisrakentamisen piirissä Oulussa ja ympäristössä . Kuvittelen, että Kellon keskustan kauppaliikkeenkin ympäristötöihin tuotiin maata entisestä Toppilasta, mutkan kautta... Jossakin se suuri siemenvarasto nyt on.



Rohtomesikkä (Melilotus officinalis)

Asuntomessuja edeltäneenä aikana rohtomesikkä oli Toppilansaaressa satunnainen ja yksittäinen, mutta Toppilan sataman puolella sitä oli muutamana pienenä kasvustona ja yhtenä suurena. Suuri esiintymä oli SOK:n entisen myllyn takaisella kentällä, josta 2005 tehtiin messujen pysäköintialue. Alue jyrättiin ja täytettiin soralla. Vuosina 2006-2007 rohtomesikkää ei tietääkseni nähty, mutta tänä kesänä kentältä löytyi muutama kookas kasvi. Yksi niistä on kuvassa, taustanaan - vastavärinä - turverekan sininen.

Kummallista on, että kentän ulkopuolella, alueella jota ei tasattu 2005, sitä oli melko kookas kasvusto, jota ei myöskään näkynyt 2006-2007. Nyt siellä on rontomesikkää melkein aarin alalla tiheästi. Mutta rohtomesikkäkin siis säilyi mullistusten yli. Uusi haaste on kuitenkin edessä kun Länsi-Toppilaa aletaan rakentaa.

Siperiansinivalvatti Oulun seudulla

Näin tämän siperiansinivalvatin (Lactuca sibirica) Kempeleen ja Limingan rajalla, Peräojan vanhan nelostien rummun luona. Se oli tälle vuodelle ensimmäinen, ja saattoi olla viimeinen, sillä ei se täällä Oulussa mitenkään yleinen ole.

Eräs tuttava lähetti samoihin aikoihin sähköpostiviestin, että sitä on ilmaantunut mökkipihalle Madekoskella, ja hän kyseli sen levinneisyydestä. - Mitäs tällainen taigalaji tekee pihoilla, onko se tulossa ihmisympäristöihin? oli hänen kysymyksensä. Selvittelin asiaa kasvimuseon tietokannoista.

Kyseessä on itäinen, siperialainen, laji, joka on ehkä levittäytymässä länteen. Retkeilykasviossa se kuvataan rantapaikkojen lajina: järvenrantapensaikoissa, puronvarsissa, rantaniityillä, sorarannoilla.

Oulusta siperiansinivalvatti on tunnettu pitkään Hietasaaresta, 1930-luvulta saakka. Siellä se on kasvanut tien pientareella entisen puutarhan tuntumassa, mutta lähellä Mustasalmea. Myös Holstinsalmen rehevistä rantapensaikoista se Oulun kasvit -kirjaan havaittiin.

Oulun kasvit -kirjan selvityksissä sitä löytyi Oulujoen tuntumasta: Madekoskelta, Pikkaralasta, Juurusojalta, Kastellista. Ei koskaan ihan rantapensaikoista, mutta Oulujoen läheisistä ojista, jopa pellonojista. Muhokselta on tietoja Muhosjoen varresta 1950-luvulta, mutta nykytietoja ei ole. Utajärveltä ei tietoa, ei Vaalasta. Eikä Oulujoen pohjoispuolelta - yhtään esiintymää joen pohjoispuolelta ei ole Oulun kasvit -kirjan kartassa! Eikö se pysty ylittämään jokea?! Miksi?

Haukiputaalta ei ole tietoja, ei Iistä. Kuivaniemellä se on joskus nähty. Peräpohjanmaalla sitä on jo runsaasti, erityisesti Kemijoen vaikutuspiirissä.

Se on tainnutkin tulla Oulun seudulle etelästä? Muhosmuodostuman hienojakoisilla rehevillä mailla sitä on ollut erityisesti Ängeslevänjoen varrella Limingassa ja Tyrnävällä. Myös Temmesjoelta on tietoja. Ja jokivarresta se lienee levinnyt alueen moniin valtaojiin, ehkä myös pellonojiin.

Suuressa kasvikirjassa (1960-luvulla) todettiin, että siperiansinivalvatin länsiraja kulkee Tampereelta Liminkaan. Se on levittäytymässä länteen, todettiin myös. Vilkaisin myös Raahen tietoja. Ensimmäinen tieto Raahesta on vuodelta 1966, sitten Jari Särkältä on runsaasti tietoja, melkein puolen sataa kun Oulusta kaikilta ajoilta havaintoja on 25. Siperiansinivalvatti näyttää siis kovasti yleistyneen Raahessa viime vuosikymmeninä. Ja samalla se on löytynyt myös kaatopaikoilta vaikka edelleen kai enimmäkseen ojanvarsista tai niiden tuntumasta.

Ehkäpä siperiansinivalvatti edelleenkin leviää pitkin jokien ja ojien pientareita. Niiltä sen siemenet lentävät myös lähiympäristöön, ja kasvavat kosteilla pientareilla tai muissa paikoissa missä tapaavat suhteellisen avointa ja kosteaa maata. Sadekesä on voinut olla sen mieleen. Itse asiassa monet muutkin rantakasvit ovat siirtyneet avoimille joutomaille. Merenrannoilta esimerkkejä on vaikka kuinka alkaen vaikka pietaryrtistä ja hiirenvirnasta ja päätyen meriratamoon, kujasorsimoon ja rantavehnään.

"Jos se leviääkin juurella?" kysyi puutarhalta Ritva Hiltunen, kun keskustelin hänen kanssaan. Se selittäisi ainakin sen ettei se näytä ylittävän Oulujokea. Mistäpä saisi siemeniä? Kokeilisi, punnitsisi...

Steriilinä, ilman kukkia, pelkistä lehdistä, siperiansinivalvatti on muuten tosi hankala huomata vaikkapa maitohorsmien joukosta.

Ruistankio - Camelina sativa - myllypaikallaan...

... voisiko sanoa "taas", sillä viimeksi se kerättiin täältä vuonna 1954 heinäkuussa (Berger, E. Toppila, SOK:n myllyn piha). Nyt ei enää ole myllyä, mutta samassa paikassa on EU:n viljan interventiokeskus. Se liittyy viljan hinnan sääntelyjärjestelmiin, mutta ilmeisesti edelleenkin siiloihin lastataan ajoittain viljaa jostain Euroopasta. Myllyn seinustalla on totuttu moniin kasvikummallisuuksiin. Siellä kasvaa nytkin keltakukkaista lemmikkikasvia, rikkakeltalemmikkiä, mutta yllä kasvillisuuden edustalla on kymmenittäin tuota ruistankiota. Se on hento vaatimaton ruoho, jolla on pienen pienet keltaiset kukat ja niihin nähden isot, miltei pallomaiset lidut. Tästä sen kukinnon näkee:





Ruistankio oli vanhalta nimeltään kitupellava. Jotain pellavamaista sen habituksessa onkin. Mutta silloin se oli ruispeltojen rikkaruoho. Sellaisena se hävisi Oulun seudulta jo viime vuosisadan alussa. Välimerenmaissa se kasvaa edelleenkin rikkaruohona ja on kai tullut nyt sieltä tai jostain Keski-Aasiasta käymään täällä, taas.

Saattaa olla, että se kotiutuu meille uuudelleenkin, mutta nyt sitä jo puhuttellaan kauniimmalla nimellä camelina, sillä kukapa haluaisi ruistankioöljyä olisipa se kuinka omega-3 -pitoista tahansa. Kamelinan öljypitoisuus on nyttemmin hyväksi havaittu ja omega3 -pitoisuus korkeaksi todettu , ja niin siitä on tullut terveyskasvi. Ja entistä rikkaruohoa ruvetaan viljelemään! Ehkä se onkin siksi taas täällä Oulussa?

Alta näkyy millaiselta koko ruoho näyttää, nyt, Toppilassa. Viljeltynä siitä tulee toki komeampi, toistametrinen.




Netistä löytyy lisää tietoa, vaikkapa Aimo Nummen Tankio -artikkeli.

Pulskaneilikka, ja pulska ja "neilikka"

Sen kummempia selittelemättä, kuva Martinniementien pientareelta Haukiputaalta. Vihjeen antoi Rahkon, Pekka. "Tolkuttomasti pulskaneilikkaa, ja paljon ruusuruohoa...". On hän muutama vuosi sitten tallentanut tältä paikalta kasvimuseolle näytteenkin, tarkistin. Dianthus superbus...

Kesän Rantsilan reissulla en pulskaneilikkaa nähnyt, Iissä kylläkin vähän vastaavassa paikassa, Alarannan tien pientareella. Kai sitä tien pientareilla jonkin verran täällä on, pohjoisten jokivarsien kasvia. Hyvin harvakseltaan siitä eri puolilta kuulee täällä Oulun seudulla. Joet on rakennettu, ja avoimena pysyvät hiekkatörmät vähentyneet. Tien pientareilta löytyy sitten jotain vähän vastaavaa.

Ketoneilikka (Dianthus eltoides) on toinen vähiin käynyt kuivien niittyjen neilikkalaji. Sitä kuitenkin viljellään koristekasvina ja sitä on niittysiemenseoksissa, joten nykyään sitä putkahtelee sinne ja tänne. Mutta tällaisen siemenen tausta ja alkuperä ei ole tunnettu, voi olla ihan vierasta kantaa.

Leena on nyt lähtenyt kuvausreissuile mukaan, luomaan materiaalia kuvankäsittelykuviin. Ja toisaalta, silloin löydän välillä itsenikin kuvista. Joten tähän "neilikkakuvaaja", vähän pulska, kuvaan mukaan. Aika hienoa keskikesän piennarnittyä, vai mitä? Tällä kertaa kuvaajan tukka on suoremmassa kuin kuvattavan...