Pääsin lopultakin aloittamaan atlakset. Viime viikosta toinen osa meni toipuessa, toinen sadetta pidellessä. Kävin Yli-Iin Tannilassa, Olhavan tien varressa, Säippäjärvellä ja -suolla.
Odotettavissa oli, että alue on karua eli suhteellisen vähälajista. Ns. kulttuuriakin eli teitä ja asutusta oli vähän. Mutta sainpahan nauttia hiljaisesta luonnosta enkä koko päivänä nähnyt kaksilahkeisia kuin autojen ratissa. Tukkirekat ryttyyttivät kyllä Olhavan soratietä säännöllisin väliajoin. Tai ajoivat tyhjänä ketjut kilisten kuin nykyajan reet ikään.
Atlasruutujen teon yksi viehätys on siinä, että tulee menneeksi paikkoihin, joihin ei ikinä muuten menisi, pysähtyisi. Oudossa, uudessa paikassa hiljaa liikkuessa tulee huomanneeksi kaikenlaista, myös siitä kulttuurista. Kulttuurista, joka kyllä näilläkin mailla on kaikkialla nähtävissä. Vaikka haulikon panoksena hillasuolla, tai humalan valloittamana muovituolina autiotalon verannalla. Humalaa en viljelyjäänteeksi vielä korttiin pannut, tuoliintakertujaa.
Monenlaista luontoakin näkee, muutakin kuin kasveja. Pellolla hätääntyi haukkapariskunta, yrittivät huutamalla ja pään päällä lekuttelemalla ajaa pois. Säippäjärveltä taas yritti karkottaa kailottava kalalokki, mutta rauhallisesti tarkkailevat joutsenet vain uiskentelivat poikasineen lampivedessä, kuvajaisineen. Metsästä taas pakoon lähtivät niin metsopoikue kuin ryteikön läpi syöksyvä kyyhkykin. Sieniäkin näkyi, ja ensimmäiset hillat olivat kypsyneet. Kyllä tämä aina sisätyöt voittaa.
Entäs kasvit? Ei mitään merkillistä. Lajeja ruudulle tuli vain 117. Säippäjärvi ja sitä ympäröivät vetiset rimpinevat olivat täysin vesikasvittomia! Vain yksittäinen pullosaran verso rantavedessä, muuta ei ruskeasta humusvedestä noussut. Silti ruutuun mahtui monenlaisia elinympäristöjä: mustikka- ja puolukkatyypin metsiä mutta myös lehtomaista kangasta (lillukkaa, nuokkuhelmikkää, niukasti kieloa), rämeitä ja lyhytkorsinevaa mutta myös niukkaa korpea. Järvi, lampia ja rimpiä. Yksi hyvin heikko oja. Yksi autiotalo pakettipeltoineen, mutta myös yksi käytössä oleva pelto, jolta oli jo korjattu nurmi. Ilman viimemainittua listalta olisivat puuttuneet yleistäkin yleisemmät (piha)rikat pihanurmikka, pihasaunio ja pihatatar. Autiotalon piha kun oli niin heinittynyt, että sieltä ne olivat jo hävinneet, tallauksesta hyötyjät. Nokkosen, jauhosavikan ja kirjopillikkeen sain sentään sieltä vielä ruksattua.
Joku asia kuitenkin aina atlasruudussa herättää mielenkiinnon. Jossei joku löytyvä, niin sitten puuttuva kasvilaji. Tämä on niitä takamaita, joilta puuttuu pujo (Artemisia vulgaris), siis tämä allergioiden takia kaupungeissa vihattu tulokas. Pujoa ei ole aiemminkaan löydetty koko "kymppiruudulta" (koordinaatiston neliöpeninkulma 726:44) kuten käy ilmi kasvin levinneisyyskartasta.
Pujon levinneisyyskartta löytyy vastikään netissäkin julkaistusta Kasviatlas 2006:sta, kun kirjoittaa hakuriville pujo tai Artemisia vulgaris. Kartalla hiirellä liikkuessa tulee kymppiruutu näkyviin (nyt 726:44). Pujoa ei näköjään ole kirjattu neljällä seuraavallakaan kymmenen kilometrin taipaleella itäänpäin...
Harvinaisia olivat myös koiranputki ja hiirenvirna vaikka ne ovat koko maan yleisimpiä. Nyt ne löytyivät vain maantien varresta (hiirenvirna) tai sieltä ja peltotieltä (koiranputki).
Yksi koko kymppiruudulle uusi kasvi löytyi, tanakkasilmäruoho (Euphrasia nemorosa). Se oli autiotalon pihassa vieläkin runsas. Jälleen, jos katsoo em. osoitteesta nimellä levinneisyyskarttaa, voi huomata, että paikka on aivan sen yhtenäisemmän levinneisyysalueen pohjoisreunalla, jota tämä löytö hivuttaa taas aikanaan hiukan etäämmäksi. (Pohjoisessa on kyllä muutamia erillisiä esiintymäalueita.) Tämä oli tällä kertaa ainoa kasvi, jonka keräsin näytteeksi museokokoelmiin. - Autiotalon seinustalla kasvoi kannusruohoa - kukkapenkkiin aikanaan istutettua siis!
Säippäjärven ympäristöstä mieleen jäivät kauniit suomaisemat, ja komeat vanhat suomännyt vankoilla jänteillä. Oli aurinkoista ja kihokit aukaisivat pikkuiset valkoiset kukkansa keskipäivän jälkeen, kuvassa tupasluikan lehtien lomassa. Rimmet olivat hyvin vähälajisia - tupasluikkaa ja -villaa, valkopiirtoheinää, mutasaraa ja siellä täällä näitä kukkivia kihokkeja. Joku valokuva rimmen peilistä taisi onnistuakin, tyydyttävästi.
No comments:
Post a Comment