Sunday, June 15, 2008

Vauhdin hurmaa, luonnonkukkaväki!



Lättähatulla mentiin... Ja totesin, että keholla on muisti. Tärinät, kolinat, hajut - kaikki oli tuttua, kuin eilen olisi viimeksi matkannut Mattilaan. Se oli minun lapsuuteni mökkireissuja.

Väkeä oli paljon, kaksi vaunullista, ja konnarina Hannu Karvonen. Vaunuun tullessaan hän huusi "Ja sitten katsotaan liput!" huomatakseen, että ne olivat hänen taskussaan. Olivat tehneet pienet sievät luonnonkukkaliput välille Oulu-Muhos-Oulu. Siitä sitten jakamaan.




Vettäkin tuli - "Eipähän ollut kuiva reissu!", lohkoi joku. Väkeä oli kolmeen ryhmään vähän liikaa, mutta Pikkaralassa vaunusta lähti sateeseen vain osa. Sainpahan minäkin kuunnella Taunon tiivistyksiä.

Retken kohokohta taisi kuitenkin olla kohmeinen poppelikiitäjä, joka tavattiin kasvin varrelta sadetta pitämässä. Sitä kuvaamaan jonotettiin.

En pystynyt itse juurikaan kuvaamaan, muutaman kuvan junassa otin. Alla olevat on edelliseltä päivältä, meren rannalta. Alla rantalehdon kimaltelevaa tunnelmaa, puna-ailakkimetsää. Täällä se (Silene dioica) on alkuperäisellä kasvupaikallaan. Sen alla sitten ruohokanukka (Cornus suecica)




Ruohokanukka aloitteli aukkopaikoissa kukintaansa. Aika merkillinen kukka. Valkoiset lehdet ovat muuntuneita kasvulehtiä, varsinainen kukka on musta. Valkoisin hetein. Niin paljon en ole vielä tähän kasviin perehtynyt , että osaisin sanoa heteettömästä, onko se jo kukkinut vai vasta nupulla. Sen lehti on lisäksi "silposuoninen", kuin yksisirkkaisella. Tämä on poikkeus siitä säännöstä, että yksisirkkaiset tunnistaa lehden suonituksesta. (Kuvan objektiivina normaali Sony 16-105 mm plus 1,5 kertaa suurentava makrolinssi. Kasvi valossa varjoa vasten. Aamuvalo.)


Thursday, June 12, 2008

Tervetuloa Muhoksen asemalle, luonnonkukkaväki

... kävimme harjoittelemassa oululaisten retkeä lättähatulla Muhokselle. Teimme samalla aseman ruudusta ns. atlaskortin. Alla kuvassa Tauno Ulvinen, jaloissaan Oulun lahja Muhokselle, hietapitkäpalko (Cardaminopsis arenosa). Muhoksen kirkolla meitä oli lisäksi mukana Erkki Vilpa ja Pekka Lähdesmäki. - Tauno muuten ideoi aikanaan hietapitkäpalosta oulun nimikkokasvin.



Olisimme tutkineet myös muutaman vanhan seisakkeen, mutta ne on kaikki purettu! Pysähdyimme kuitenkin Sosossa ja tutkimme ympäristöä. Kävimme radan lähellä olevan Merikosken puutarhan pihalla. Ihailimme komeaa kukkivaa revonpapukasvustoa, kun huomasin sen edessä jotain oudompaa. Suomenhierakka (Rumex pseudonatronatus), rikkana! Taisi olla reissun harvinaisin kasvi, meille kun Pikkaralan seisakkeen perämerenmaruna oli Oulun kasvit -selvityksistä tuttu.

Aikaa ei ollut kuvauskulmien etsintään, siispä tämä jäi ainoaksi dokumentiksi. Oikein hyvin kuvassa ei näy kuinka kapea ja ryppyinen lehti on verrattuna hevonhierakkaan. Itse olen nähnyt kasvia vain Hollolassa, Tauno muisteli nähneensä viimeksi Perämeren saarilla. Sen levinneisyysalue on pääasiassa rannikolla, erityisesti kaakossa ja Merenkurkussa, mutta sisämaassakin sitä harvakseltaan on. HATIKAN kasviatlaksesta voi netissä selailla levinneisyyskarttoja. Oulusta sitä ei ole tavattu, mutta Haukiputaalta ja Iistä kylläkin. Ja yksi tähän verrattava puutarhatieto on Kiimingistä.




Toinen erikoisempi havainto oli siperianorapihlaja (Crataegus sanguinea) puutarhasta karanneena muhoslaisen ojan rinteessä. Paikalle ei suoraan taloja näkynyt, luultavasti lintujen paikalle tuoma siis. Siperianorapihlaja on vanha koristekasvi, mutta karkulaishavaintoja on vähän. Oulusta olen kerännyt yhden näytteen, mutta muita havaintoja Pohjois-Suomesta ei taida olla. Sen oksa on tumman viininpunainen ja piikki eli ora lyhyt ja lehti parihalkoinen. Näillä tiedoin se eroaa selvästi yleisestä aitaorapihlajasta, joka karkailee luontoon joskus sekin.

Sunday, June 8, 2008

Hailuodon jokipaju




Oli tilaisuus käydä Hailuodon Marjaniemessä; siispä piipahdin katsomassa myös jokipajun (Salix triandra) Hailuodon ainoaa esiintymää. Pensas on tunnettu muistaakseni vuodesta 1975, ja aika moni opiskelija on kenttäkurssien yhteydessä kai nähnyt ja näytteenkin tallentanut. Kuvaa en ole missään hoksannut eikä aivan tarkkaa paikkatietoa ole löytynyt.

Pensas on Ranta-Sumpun leirintäalueen takana Hannauksenrantalammesta tulevan pienen laskuojan reunalla. Ranta-Sumpun edustalle on perustettu vastikään luonnonsuojelualue. Suojelun perustana ovat luontotyypit viralliselta nimeltä luonnontilainen hiekkaranta ja puuttomat dyynit. Pensas on hiukan korkeimman dyynin takana, GPS-koordinaatin mukaan juuri ja juuri luonnonsuojelualueen sisällä. Uhanalaistarkasteluissa jokipaju on katsottu silmälläpidettäväksi lajiksi. Eli periaatteessa jokipaju on paikalla turvassa.

Jokipaju on loppujen lopuksi hyvin paikallinen laji Suomessa. Oulun seudulla sitä on Liminganlahteen laskevien jokien varsilla, erityisesti Ängesleväjoella. Muut esiintymiskeskukset ovat Tornionjoen ja Kemijoen alajuoksuilla.

Hailuodossa luontopolun esitteessä sanotaan, että Hailuodon pensaassa olisi hede- ja emiyksilöitä. Jokipaju kukkii lehtien puhjetessa, eli parhaillaan. Ajattelin kuvata kummankin sukupuolen kukinnot, mutta löysin vain emi- eli työttökukkia (kuva alla).

Jokipaju on helpoin tunnistaa vanhemmista oksista ja rungoista. Kuori kesii irti ja paljastaa alta oranssin uuden kuoren. Alla runkokuvakin, samasta pensaasta.



Ja lopuksi kuva korkeimman dyynin päältä Ranta-Sumpun ja Marjaniemen suuntaan. Suurella dyynillä kasvaa rantavehnää, pietaryrttiä, suola-arhoa, sarjakeltanoa, hiirenvirnaa. Pensaalta metsään päin oli pieniä merinätkelmän taimia. Aivan jokipajun vieressä kasvaa pieni harmaaleppä, joka taitaa olla merenrantojen harmaakarvaista karjalanharmaalepää (Alnus incana var. argentata). Se sopisi luontopolulla jokipajun kanssa samaan opastauluun.

Wednesday, June 4, 2008

Etelänpaimenmatara



Etelänpaimenmatara (Galium mollugo L.) on näitä sarjassa hyvin harvinaiset kasvit. Retkeilykasvioon se tuli mukaan viimeisissä "lisäyksissä ja korjauksissa neljänteen painokseen" (2005). Siinä se mainitaan kolmesta paikasta Suomessa; yksi on tuo edellisessä postissa esitelty ukkomansikkapaikka, entinen heinäniitty Hollolan Herralassa. Suuressa Pohjolan kasviossa kasvi mainitaan, mutta kuvaa ei ole. Siinä sen suomalaisena nimenä vilahtaa saksanmatara. Kasvia ei ole myöskään Den virtuella floran -nettikasviossa.

Sain nyt kuvan nuoresta yksilöstä. Keräsin aikanaan näytteen erikoisena paimenmatarana, mutta Tauno Ulvinen ja Arto Kurtto sittemmin määrittivät sen etelänpaimenmataraksi (Galium mollugo L.).

Kuvassa on mittasuhteita antamassa myös huopaohdakkeen (Cirsium helenioides)lehtiä. Muita kasveja tällä koivikoksi muuttuneella vanhalla heinäniityllä ovat mm. nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja piennarpoimulehti (Alchemilla vulgaris). Mainittakoon, että niityllä yritettiin viljellä ennen koivuja myös hybridihaapaa, mutta ne tuhoutuivat sairauteen ja korvattiin koivuilla. Eiköhän etelänpaimenmatara kuitenkin tullut paikalle heinänsiemenen mukana. Niityn aiempi omistaja oli kyllä myös rautatieläinen...

Kuvasta käy ilmi muutama ero tavalliseen paimenmataraan. Lehdet ovat leveämmät ja tylpemmät ja koko kasvi on pystympi. Ilmeisesti tämän kasvin synonyymejä ovatkin Galium erectum Huds., Galium mollugo ssp. erectum (Huds.) Briq., Galium mollugo var. erectum (Huds.) Domin (BONAP U.S. Checklist 1998). Noissa nimissä tuo erectum viittaa pystykasvuisuuteen, mikä näkyykin kuvasta selvästi. Tavallinen paimenmatara on kyllä nuorena pysty sekin mutta kaikin tavoin hennompi. Nimistösekavuutta lisää, että Galium mollugoa on käytetty tarkoittamaan myös tavallista paimenmataraa Galium album.

(Odottelen yhä uutta tietokonetta. Tätä väliaikaista konetta ei ole kalibroitu ja näyttö on selvästi liian kirkas ja kontrastiton. Hirvittää miltä kuva näyttää...)

Monday, June 2, 2008

Mansikankukissa



Lakkiaisreissu Heksinkiin on tehty. Ajomatka humisee päässä vieläkin. Matkalla pysähdyimme Lahden seudulle, Hollolan Herralassa, ja siellä saatoin sentään vähän kuvata. kesä oli pitemmällä kuin täällä, ensimmäiset koiranputket olivat juuri kukkimassa. Ja mansikat. Mökin vieressä on vanhalle heinäpellolle tehty koivikko. On siellä ollut sodan aikaan jotain asutustakin. Vanhasta niitystä ja asutuksesta kertovat monet koivikon kasvilajit, mm. ukkomansikka. Yläkuvassa on kuitenkin tavallinen ahomansikka, vertailun vuoksi.

Oulun seudulla ei ole tiedossani lainkaan ukkomansikkaa. Se on vanha viljelyskasvi, joka eroaa nykyisistä siinä että se on kaksikotinen. Eli tyttökukissa on surkastuneita tai toimimatomia heteitä ja poikakukissa puuttuva tai surkastunut emi.

Tämä ei ole koskaan ole ollut minulle oikein selvää. Siksipä nyt kurkistelin makro-objektiivin kanssa mansikankukkiin. Metsäesiintymät ovat usein jäänteitä vain joko poika- tai tyttökukista, ja siksi niissä ei enää näe marjoja. Mielestäni nyt onnistuin löytämään kummankin sukupuolen kukat, myös sellaisen, josta puuttui emiö kokonaan. Ukkomansikkaa näytti metsässä olevan sen verran reilusti, että täytyypä etsiä kesällä löytäisikö marjaa. Mielelläni maistaisin.