Wednesday, June 4, 2008

Etelänpaimenmatara



Etelänpaimenmatara (Galium mollugo L.) on näitä sarjassa hyvin harvinaiset kasvit. Retkeilykasvioon se tuli mukaan viimeisissä "lisäyksissä ja korjauksissa neljänteen painokseen" (2005). Siinä se mainitaan kolmesta paikasta Suomessa; yksi on tuo edellisessä postissa esitelty ukkomansikkapaikka, entinen heinäniitty Hollolan Herralassa. Suuressa Pohjolan kasviossa kasvi mainitaan, mutta kuvaa ei ole. Siinä sen suomalaisena nimenä vilahtaa saksanmatara. Kasvia ei ole myöskään Den virtuella floran -nettikasviossa.

Sain nyt kuvan nuoresta yksilöstä. Keräsin aikanaan näytteen erikoisena paimenmatarana, mutta Tauno Ulvinen ja Arto Kurtto sittemmin määrittivät sen etelänpaimenmataraksi (Galium mollugo L.).

Kuvassa on mittasuhteita antamassa myös huopaohdakkeen (Cirsium helenioides)lehtiä. Muita kasveja tällä koivikoksi muuttuneella vanhalla heinäniityllä ovat mm. nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja piennarpoimulehti (Alchemilla vulgaris). Mainittakoon, että niityllä yritettiin viljellä ennen koivuja myös hybridihaapaa, mutta ne tuhoutuivat sairauteen ja korvattiin koivuilla. Eiköhän etelänpaimenmatara kuitenkin tullut paikalle heinänsiemenen mukana. Niityn aiempi omistaja oli kyllä myös rautatieläinen...

Kuvasta käy ilmi muutama ero tavalliseen paimenmataraan. Lehdet ovat leveämmät ja tylpemmät ja koko kasvi on pystympi. Ilmeisesti tämän kasvin synonyymejä ovatkin Galium erectum Huds., Galium mollugo ssp. erectum (Huds.) Briq., Galium mollugo var. erectum (Huds.) Domin (BONAP U.S. Checklist 1998). Noissa nimissä tuo erectum viittaa pystykasvuisuuteen, mikä näkyykin kuvasta selvästi. Tavallinen paimenmatara on kyllä nuorena pysty sekin mutta kaikin tavoin hennompi. Nimistösekavuutta lisää, että Galium mollugoa on käytetty tarkoittamaan myös tavallista paimenmataraa Galium album.

(Odottelen yhä uutta tietokonetta. Tätä väliaikaista konetta ei ole kalibroitu ja näyttö on selvästi liian kirkas ja kontrastiton. Hirvittää miltä kuva näyttää...)

No comments: