Kävin sunnuntaina Tyrnävällä Voitienalussuolla. Oli kevään lämpimin päivä, melkein kesäistä, ja lumet lähes täysin sulaneet. Kurjet muuttivat, peippo ja rastaat lauloivat. Mutta suo oli vielä jäässä ja kauttaaltaan kova kävellä! Niinpä pääsin nyt paikkoihin joihin en ole kesällä mennyt.
Voitienalussuo on rannikon nuoria, ohutturpeisia soita. Yläkuvassa hiekan ja turpeen sekaisen "rimmen" keskellä on jäätolpilla mättäitä. Mättäillä kasvaa valkopiirtoheinää, kihokkeja, vähän varpuja ja muutama männyn taimi. Koko kenttä on kuin mönkijällä myllätty, mutta kaikki on roudan tekoa. Kesällä rimpi on täysin tasainen, mutta nyt siinä on kaikenlaisia kohoumia, painumia ja vedensyöpymiä. Mättäitten alla näkyy selvää, puhdasta jäätä. Tämä selittää myös miksi pohja näyttää kankaan reunoilla milloin hiekalta, milloin turpeelta . Routa sekoittaa maalaadut keskenään. Se estänee myös kasvittumista. Tietääkö joku - onkohan tällaisista routimisista mitään kirjallisuutta?
Vielä routaisesta maasta nousee kuitenkin jo kukkimaan alkavia kasveja. Ensimmäisenä heräävät tupasvillan (Eriophorum vaginatum) nuoret versot. Ne jo kohottelevat läheltä katsoen oudoilta näyttäviä kalvokimppujaan, ja ovat kuin jonkin scifi-elokuvan vieraan planeetan kasveja, ulkonäöltään metallimaisia. Mutta joissakin niissä näkyy jo keltaistakin - ensimmäiset heteet ovat valmistumassa. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on myös kihokin siemenkotia ja suokukan lehtiä. - Kuvat 15.4.2007.
No comments:
Post a Comment