Kevätpiippo on hauska jo nimeltään. Se on myös huomaamaton ja - hyvin yleinen. Se taitaa olla yksi Suomen yleisimmistä (metsä)kasveista. Koskaan sitä ei kasva peittävinä mattoina, mutta melkein jokaiselta metsäpientareelta ja -aukolta sen helposti löytää. Koko maasta. Se karttaa vain kaikkein karuimpia metsiä, paksusammalkuusikoita ja aivan aukeita alueita.
Kevätpiippo on yksi kevään varhaisimmista kukkijoista. Kukat eivät tosin ole hienoja vuokon kukkia vaan vaatimattomia ja pieniä. Mutta itse kukinto on kuin hiukan hajalleen mennyt aurinkokunta tai joukko satelliitteja. Tai sitten se on saanut juuri tukkapöllyä.
Kuvan piippo ei ole vielä aivan täydessä kukassaan, sillä heteitä ei vielä näy. Siluetista ne näkyisivät selvästi. Sen sijaan kustakin kukkasilmusta pistää esiin kolmihaarainen kieli, valkonukkainen luotti, valmiina pyydystämään ilmaan joutuneita siitepölyhiukkasia. Kun kevätpiippo on täydessä kukassaan, joka suuntaan harottavat kukkaperät, heteet ja emit luovat villin planeettamaisen vaikutelman.
Kevätpiipon lehtiruusuke on myös omalaatuisensa. Lehdet selviytyvät lumen alla vihreinä, ne ovat melko sitkeitä, nahkeita. Pitkät höytykarvat näkee kumartumattakin, ja kukattomankin ruusukkeen oppii tuntemaan nopeasti.
On kevätpiipolla minulle henkilökohtaistakin merkitystä. Joskus vuosia sitten kun elämässä oli suuria vaikeuksia, keräsin yhtenä vaikeana hetkenä kevätpiipon päiväkirjani väliin. Se oli ensimmäinen kukkiva kasvi, jonka talven jäljiltä löysin. Päätin silloin että joka kevät kerään piipon ja mietin mennyttä vuotta. Tuosta hetkestä lähtien vuodet ovat olleet niitä parhaita yksi toisensa jälkeen. Mutta enää en pane sitä päiväkirjan väliin vaan nyt - blogiin!
--
P.S. Blogger ei nyt oikein onnistu pakkauksessaan - en saa kukkahaarojen ympärille tulevia jpg-pakkauksen jälkiä pois vaikka itse muuttelisin pakkausastetta. Klikkaa suuremmaksi jos pakkaus haittaa!
--
No comments:
Post a Comment