Kasviatlas 2006: www.luomus.fi/kasviatlas

Kaikessa hiljaisuudessa, tiedotusvälineitten metelöimättä, tiedot Suomen kasvilajien levinneisyydestä ovat siirtyneet internettiin. Ne löytyvät osoitteesta www.luomus.fi/kasviatlas. Atlas perustuu Luonnontieteellisen keskusmuseon Kastikka-tietokantaan.

Vielä viime viikolla laitoin edelliseen postaukseeni linkin Hatikka-järjestelmään, josta nämä kartat olivat aiemmin löydettävissä. Linkki ei toiminut, koska Hatikka edellyttää kirjautumista. Kirjautuminen sinänsä on kovin yksinkertaista. (Korjasin postaukseni linkin tähän uuteen osoitteeseen.)

Nyt netti näyttää kasviharrastajallekin kyntensä: on sekä Hatikka että Kasviatlas. Kasviatlaksesta näkee lajien levinneisyyden (4400 taksonia!) ja havaintojen iän, Hatikkaan voi perustaa oman havaintovihkonsa ja selata muitten tuoreita havaintoja. Hatikan sisällä on toiminnassa jo tuoreempi tekeillä oleva Kasviatlas (2007 joka julkaistaan ensi vuonna). Järjestelmissä on vielä paljon kehittämistä, eivätkä Hatikkaan tallennetut viestit vielä siirry automaattisesti Kastikkaan ja siten Atlakseen.

Otsikon nettiosoitteessa on paljonkin asiaa Atlaksesta. Se kannattaa lukea. Uuden Atlaksen esittely on julkaistu myös viimeisimmässä Lutukka-lehdessä (Raino Lampinen & Tapani Lahti: Uusi kasviatlas on valmis. Lutukka 2/2007).

Karua, mutta hiljaista

Pääsin lopultakin aloittamaan atlakset. Viime viikosta toinen osa meni toipuessa, toinen sadetta pidellessä. Kävin Yli-Iin Tannilassa, Olhavan tien varressa, Säippäjärvellä ja -suolla.

Odotettavissa oli, että alue on karua eli suhteellisen vähälajista. Ns. kulttuuriakin eli teitä ja asutusta oli vähän. Mutta sainpahan nauttia hiljaisesta luonnosta enkä koko päivänä nähnyt kaksilahkeisia kuin autojen ratissa. Tukkirekat ryttyyttivät kyllä Olhavan soratietä säännöllisin väliajoin. Tai ajoivat tyhjänä ketjut kilisten kuin nykyajan reet ikään.




Atlasruutujen teon yksi viehätys on siinä, että tulee menneeksi paikkoihin, joihin ei ikinä muuten menisi, pysähtyisi. Oudossa, uudessa paikassa hiljaa liikkuessa tulee huomanneeksi kaikenlaista, myös siitä kulttuurista. Kulttuurista, joka kyllä näilläkin mailla on kaikkialla nähtävissä. Vaikka haulikon panoksena hillasuolla, tai humalan valloittamana muovituolina autiotalon verannalla. Humalaa en viljelyjäänteeksi vielä korttiin pannut, tuoliintakertujaa.





Monenlaista luontoakin näkee, muutakin kuin kasveja. Pellolla hätääntyi haukkapariskunta, yrittivät huutamalla ja pään päällä lekuttelemalla ajaa pois. Säippäjärveltä taas yritti karkottaa kailottava kalalokki, mutta rauhallisesti tarkkailevat joutsenet vain uiskentelivat poikasineen lampivedessä, kuvajaisineen. Metsästä taas pakoon lähtivät niin metsopoikue kuin ryteikön läpi syöksyvä kyyhkykin. Sieniäkin näkyi, ja ensimmäiset hillat olivat kypsyneet. Kyllä tämä aina sisätyöt voittaa.

Entäs kasvit? Ei mitään merkillistä. Lajeja ruudulle tuli vain 117. Säippäjärvi ja sitä ympäröivät vetiset rimpinevat olivat täysin vesikasvittomia! Vain yksittäinen pullosaran verso rantavedessä, muuta ei ruskeasta humusvedestä noussut. Silti ruutuun mahtui monenlaisia elinympäristöjä: mustikka- ja puolukkatyypin metsiä mutta myös lehtomaista kangasta (lillukkaa, nuokkuhelmikkää, niukasti kieloa), rämeitä ja lyhytkorsinevaa mutta myös niukkaa korpea. Järvi, lampia ja rimpiä. Yksi hyvin heikko oja. Yksi autiotalo pakettipeltoineen, mutta myös yksi käytössä oleva pelto, jolta oli jo korjattu nurmi. Ilman viimemainittua listalta olisivat puuttuneet yleistäkin yleisemmät (piha)rikat pihanurmikka, pihasaunio ja pihatatar. Autiotalon piha kun oli niin heinittynyt, että sieltä ne olivat jo hävinneet, tallauksesta hyötyjät. Nokkosen, jauhosavikan ja kirjopillikkeen sain sentään sieltä vielä ruksattua.

Joku asia kuitenkin aina atlasruudussa herättää mielenkiinnon. Jossei joku löytyvä, niin sitten puuttuva kasvilaji. Tämä on niitä takamaita, joilta puuttuu pujo (Artemisia vulgaris), siis tämä allergioiden takia kaupungeissa vihattu tulokas. Pujoa ei ole aiemminkaan löydetty koko "kymppiruudulta" (koordinaatiston neliöpeninkulma 726:44) kuten käy ilmi kasvin levinneisyyskartasta.

Pujon levinneisyyskartta löytyy vastikään netissäkin julkaistusta Kasviatlas 2006:sta, kun kirjoittaa hakuriville pujo tai Artemisia vulgaris. Kartalla hiirellä liikkuessa tulee kymppiruutu näkyviin (nyt 726:44). Pujoa ei näköjään ole kirjattu neljällä seuraavallakaan kymmenen kilometrin taipaleella itäänpäin...

Harvinaisia olivat myös koiranputki ja hiirenvirna vaikka ne ovat koko maan yleisimpiä. Nyt ne löytyivät vain maantien varresta (hiirenvirna) tai sieltä ja peltotieltä (koiranputki).

Yksi koko kymppiruudulle uusi kasvi löytyi, tanakkasilmäruoho (Euphrasia nemorosa). Se oli autiotalon pihassa vieläkin runsas. Jälleen, jos katsoo em. osoitteesta nimellä levinneisyyskarttaa, voi huomata, että paikka on aivan sen yhtenäisemmän levinneisyysalueen pohjoisreunalla, jota tämä löytö hivuttaa taas aikanaan hiukan etäämmäksi. (Pohjoisessa on kyllä muutamia erillisiä esiintymäalueita.) Tämä oli tällä kertaa ainoa kasvi, jonka keräsin näytteeksi museokokoelmiin. - Autiotalon seinustalla kasvoi kannusruohoa - kukkapenkkiin aikanaan istutettua siis!



Säippäjärven ympäristöstä mieleen jäivät kauniit suomaisemat, ja komeat vanhat suomännyt vankoilla jänteillä. Oli aurinkoista ja kihokit aukaisivat pikkuiset valkoiset kukkansa keskipäivän jälkeen, kuvassa tupasluikan lehtien lomassa. Rimmet olivat hyvin vähälajisia - tupasluikkaa ja -villaa, valkopiirtoheinää, mutasaraa ja siellä täällä näitä kukkivia kihokkeja. Joku valokuva rimmen peilistä taisi onnistuakin, tyydyttävästi.

Kuusamon tien reunaa Kiimingissä

Kun oululainen kasviharrastaja haluaa löytää jotain vaihtelua ja uusia kasveja, lienee helpointa mennä Kiiminkiin. Sen lettoalue ja moninaiset suojelualueet ovat nopeasti ja helposti tavoitettavissa noin 20 km ajomatkan päässä. Itse ajelin hiukan kirkonkylän pohjoispuolelle Juuvanjoen P-paikalle - linkki vie Kansalaisen karttapaikalle.


Kävin paikalla, koska Oulun yliopiston Kasvimuseo tekee lähistöllä selvitystä sähkölinjan soveliaasta siirrosta Natura-alueella. Oma tehtäväni projektissa on ollut erilaisten paikka- ja esiintymätietojen vieminen GIS-paikkatieto-ohjelmaan (ArcMap). Tähän blogiini ajattelin laittaa muutamia kuvia ja tietoja sellaisista kasveista, jotka Oulussa ovat hyvin harvinaisia, joita ei esiinny lainkaan nyky-Oulusta tai joista tiedot ovat hyvin vanhoja.


Heti P-paikalla törmäsi kasviin, jota emme ole nyky-Oulusta löytäneet. Kyseessä oli ristikukkaisiin kuuluva pölkkyruoho (Arabis glabra). Nokkosten ja kastikoitten joukossa kasvoi yli metrinen komea kasvi. Sillä on sepivät lehdet, varrenmyötäiset lidut ja hyvin pienet valkoiset kukat. Se on hyvin omannäköisensä ja -värisensä. Siitä on aiempiakin tietoja Kiimingistä, yleensä asutuksen ja Kiiminkijoen tuntumasta. Haukiputaalla sitä kasvaa Kiiminkijoen suiston kalasatamassa. Se on tällä seudulla vanhan asutuksen seuralainen eikä siis alkuperäiskasvi vaan muinaistulokas.


Juuvanjoen länsipuolella Natura-alueet, ravinteikkaat lettosuot ja lehtomaiset kankaat, tulevat liki Kuusamon tietä, jopa kahta puolta tietä. Hei ensimmäisellä lettorämeeltä huomasin kämmekkäpopulaation, jossa oli maariankämmeköitä ja sen ja kaitakämmekän risteymän näköisiä kasveja. Oulussa on muutamia lettoja, ja nämäkin lajit löytyvät. Mutta Oulussa kaikki kämmekät ovat harvinaisia, myös maariankämmekät. Myös kymmenessä minuutissa löytynyt tikankontti kuuluu kämmeköihin; se tuli Oulun kasvistoon muutama vuosi sitten , kun kuntarajoja järkeistettiin lähikuntien kanssa. Tien vieren pienellä lettorämeellä oli myös runsaasti suokortetta, ja sekin on Oulussa hyvin harvalukuinen. Mutta loppujen lopuksi ainoiksi ei-oululaiseksi jäivät lettovilla (Eriophorum latifolium) ja siniyökönlehti (Pinguicula vulgaris), joka viimeksi on tavattu Oulusta vuonna 1971. Lettovillakin on joskus merkitty Ouluun, mutta tarkempi tieto paikasta puuttuu.


Siniyökönlehti on hyönteissyöjä. Hyönteiset tarttuvat sen lehtiin, jotka ovat hyvin omannäköisenä ruusukkeena maata vasten. Lehdet ovat tahmeita ja kouruisia. Ruusukkeesta nousee vana, jossa on yksi sininen kukka.

Kuusamontien varressa on paitsi muutamia suonreunoja myös lehtomaista kangasta, ja suuri siirtolohkareita. Kankailla on siellä täällä mm. näsiää (Daphne mezereum), jota Oulussa on tavattu vain istutuksissa ja niistä karanneena. Samoin on runsaasti sormisaraa (Carex digitata), jota Oulun kasvit -kirjaan löysimme Oulusta vain yhdestä paikasta. Maanpeittokasvina on kaikkialla lillukkaa, sen verran runsaasti ettei Oulussa kai missään.

Tien reunan siirtolohkareilta (kuva ylhäällä) kasvimuseon kartoittajat inventoivat koko joukon alueellisesti uhanalaisia sammalia. Näiltä lohkareilta löytyi myös seuraava kasvi, jota ei nyky-oulusta ole tavattu. Kysessä on haurasloikko (Cystopteris fragilis. Se on pienikokoinen hento ravinteisten kivien ja kallioiden saniainen.




Takaisinpäin kävelin pitkin Kuusamon tien piennarta. Ympäröivän maaperän rehevyys heijastuu piennarkasveihinkin. Oululaisittain harvinaisia piennarkasveja olivat niittyhumala (Prunella vulgaris) ja rohtotädyke (Veronica officinalis).

Reissuni oli tietysti pintaraapaisu - mutta enpä myöskään poistunut tiestä 50 metriä kauemmaksi!

Ensi viikolla alan tekemään ns. atlaskartoituksia Yli-Iin ja Pudasjärven tietämillä. Yritän näistä reissuista panna kuvia ja tekstejä myös tähän blogiini.