Kun oululainen kasviharrastaja haluaa löytää jotain vaihtelua ja uusia kasveja, lienee helpointa mennä Kiiminkiin. Sen lettoalue ja moninaiset suojelualueet ovat nopeasti ja helposti tavoitettavissa noin 20 km ajomatkan päässä. Itse ajelin hiukan kirkonkylän pohjoispuolelle Juuvanjoen P-paikalle - linkki vie Kansalaisen karttapaikalle.
Kävin paikalla, koska Oulun yliopiston Kasvimuseo tekee lähistöllä selvitystä sähkölinjan soveliaasta siirrosta Natura-alueella. Oma tehtäväni projektissa on ollut erilaisten paikka- ja esiintymätietojen vieminen GIS-paikkatieto-ohjelmaan (ArcMap). Tähän blogiini ajattelin laittaa muutamia kuvia ja tietoja sellaisista kasveista, jotka Oulussa ovat hyvin harvinaisia, joita ei esiinny lainkaan nyky-Oulusta tai joista tiedot ovat hyvin vanhoja.
Heti P-paikalla törmäsi kasviin, jota emme ole nyky-Oulusta löytäneet. Kyseessä oli ristikukkaisiin kuuluva pölkkyruoho (Arabis glabra). Nokkosten ja kastikoitten joukossa kasvoi yli metrinen komea kasvi. Sillä on sepivät lehdet, varrenmyötäiset lidut ja hyvin pienet valkoiset kukat. Se on hyvin omannäköisensä ja -värisensä. Siitä on aiempiakin tietoja Kiimingistä, yleensä asutuksen ja Kiiminkijoen tuntumasta. Haukiputaalla sitä kasvaa Kiiminkijoen suiston kalasatamassa. Se on tällä seudulla vanhan asutuksen seuralainen eikä siis alkuperäiskasvi vaan muinaistulokas.
Juuvanjoen länsipuolella Natura-alueet, ravinteikkaat lettosuot ja lehtomaiset kankaat, tulevat liki Kuusamon tietä, jopa kahta puolta tietä. Hei ensimmäisellä lettorämeeltä huomasin kämmekkäpopulaation, jossa oli maariankämmeköitä ja sen ja kaitakämmekän risteymän näköisiä kasveja. Oulussa on muutamia lettoja, ja nämäkin lajit löytyvät. Mutta Oulussa kaikki kämmekät ovat harvinaisia, myös maariankämmekät. Myös kymmenessä minuutissa löytynyt tikankontti kuuluu kämmeköihin; se tuli Oulun kasvistoon muutama vuosi sitten , kun kuntarajoja järkeistettiin lähikuntien kanssa. Tien vieren pienellä lettorämeellä oli myös runsaasti suokortetta, ja sekin on Oulussa hyvin harvalukuinen. Mutta loppujen lopuksi ainoiksi ei-oululaiseksi jäivät lettovilla (Eriophorum latifolium) ja siniyökönlehti (Pinguicula vulgaris), joka viimeksi on tavattu Oulusta vuonna 1971. Lettovillakin on joskus merkitty Ouluun, mutta tarkempi tieto paikasta puuttuu.
Siniyökönlehti on hyönteissyöjä. Hyönteiset tarttuvat sen lehtiin, jotka ovat hyvin omannäköisenä ruusukkeena maata vasten. Lehdet ovat tahmeita ja kouruisia. Ruusukkeesta nousee vana, jossa on yksi sininen kukka.
Kuusamontien varressa on paitsi muutamia suonreunoja myös lehtomaista kangasta, ja suuri siirtolohkareita. Kankailla on siellä täällä mm. näsiää (Daphne mezereum), jota Oulussa on tavattu vain istutuksissa ja niistä karanneena. Samoin on runsaasti sormisaraa (Carex digitata), jota Oulun kasvit -kirjaan löysimme Oulusta vain yhdestä paikasta. Maanpeittokasvina on kaikkialla lillukkaa, sen verran runsaasti ettei Oulussa kai missään.
Tien reunan siirtolohkareilta (kuva ylhäällä) kasvimuseon kartoittajat inventoivat koko joukon alueellisesti uhanalaisia sammalia. Näiltä lohkareilta löytyi myös seuraava kasvi, jota ei nyky-oulusta ole tavattu. Kysessä on haurasloikko (Cystopteris fragilis. Se on pienikokoinen hento ravinteisten kivien ja kallioiden saniainen.
Takaisinpäin kävelin pitkin Kuusamon tien piennarta. Ympäröivän maaperän rehevyys heijastuu piennarkasveihinkin. Oululaisittain harvinaisia piennarkasveja olivat niittyhumala (Prunella vulgaris) ja rohtotädyke (Veronica officinalis).
Reissuni oli tietysti pintaraapaisu - mutta enpä myöskään poistunut tiestä 50 metriä kauemmaksi!
Ensi viikolla alan tekemään ns. atlaskartoituksia Yli-Iin ja Pudasjärven tietämillä. Yritän näistä reissuista panna kuvia ja tekstejä myös tähän blogiini.
No comments:
Post a Comment