Meillä oli hevpsmuurahaisongelma. Jahdatessani niiden reittejä ulkoseinällä tulin seuranneeksi kimalaisten työskentelyä akileijalla. Nehän eivät pölytä! Istahtavat suoraan kannukselle, lävistävät sen ja imevät meden. Oli uusi ilmiö minulle. Suuresta Kasvikirjasta piti lukea akileijaa koskeva teksti, ja sielläkin se todettiin - jotkut kimalaislajit ovat oppineet akileijan ryöstelyyn, kun kieli ei alakautta yllä.
Kävin läpi vielä hyönteiskirjani. Uskoisin, että tämä on ihan yleinen mantukimalainen. Perä on valkoinen, keski- ja takaruumiissa keltaiset juovat. Akileijoissa pyöri muitakin mehiläisiä, myös pienempää ja tummempaa, punaperäistä lajia, ehkä kivikkokimalaisia. Ne osasivat saman tempun. Lyhytkielisiä nekin, kuulemma. Itse asiassa akileijoihin sisälle lensi vain yksi kukkakärpänen samaan aikaan kun kimalaisvierailuja oli kymmeniä.
Ja akileijoistakin sen näkee. Kannukset ovat rikki purtuja, vuotavia. Ja sitten Leena toi muualta akileijakuvia, jossa kannukset olivat ihan ehjiä ja kauniita. Onkohan tämä paikallinen tapa? Osaaavatko kaikki mantukimalaiset sen luonostaan? Kirjallisuudesta löysin vielä tiedon, että mantukimlainen on hyvä valkoapilan pölyttäjä, mutta puna-apila ei onnistu, ryöstämättä.
Samaa se yritti myös kukkapenkissä särkyneelle sydämelle. Siinäpä olisi kuva-aihe, kimalainen puremassa sydämenmallista kukkaa. Tilauksessa, mutta tämä päivä valuu sateeseen ja ukkoseen...
No comments:
Post a Comment