Rantsila rallaa

hyräiltiin kun ajeltiin. Minulla oli työpäivä, mutta Leena tuli matkaan. Yhä enemmän häntä on alkanut kiinnostaa kuvaus, aukot ja muut ansat. Niinpä tänään meni niin, että ajellessa etsitiin kiinnostavia paikkoja, ja minä vain pysäytin ja hän piipahti autosta. Olimme siis Rantsilassa kun Siikajokivarressa eteen sattui tällainen - pihapuitten alleen valtaama talo. Kuva on siis Leenan! Iso puu on tietysti haapa.



Juuri ennen kuin tämä puu tuli eteen, olimme puhuneet, kuinka korkeat puut antavat ympäristöön mittakaavaa...

Mökin pihalta löytyi sitten kukassa oleva lehtosinilatva (Polemonium caeruleum). Sitä näkyi muuallakin tienvarsissa ja pihojen reunoilla. Se on kiitollinen viljelykasvi, joka liikkuu itsekseen pitkin pihaa, vähän niin kuin akileijakin. Se siis pysyy huonosti lestissään, eli penkissä, mutta ei siitä mitään haittaa ole muuallakaan. Ja vanhoissa pihoissa se elelee pitkään, usein pitempään kuin rakennukset. Silloin siitä tulee ikään kuin luonnonkasvin kaltainen, kulttuuritulokas.

Tässä (Leenan) kuvassa on mukava vanhan mökin tunnelma. Jäi vain vaivaamaan, mitä muita vanhoja koristekasveja sieltä olisikaan löytynyt. Kuvaa suurentamalla en varmasti löydä kuin metsäruusua.



Minä kuvailin tänään vain autosta. Sattui tällainen Siikalatvan ilmoitus. On kuulemma suolentopalloa ja mm. lasten suokasviretki. Minä rakastan soita, mutta jätän lentopallon väliin.

Kurunnevalle minulle sattumalta soitettiin Kalevasta ja kysyttiin, miksi tänä vuonna on niin paljon tupasvillaa. Syystä ei ole aavistustakaan, tällainen koskee vähän kasvia kuin kasvia, vastasin - joku vuosi on joskus hyvä, toinen huono, itse kullekin vuorollaan. Syyt ovat liian syvällä. Ja monet. Säät, sairaudet, hyönteiset. Kerroin kyllä, että parina viime vuonna olen Haukiputaan lähisoilla ihmetellyt, kun ei ole tupasvillan villoja... jotenkin tähän asti luulin, että niitä nyt on aina. Eikä kukaan minullekaan silloin osannut vastata. Yleisten kasvien yleisyyteen tai niiden kukinnan runsauteen ei kyllä aina tule kiinnittäneeksi huomiota. Mutta siis lopuksi, kuva (minun) viittoo nyt tuonne suokulttuuriin.