Sammakonleinikki, vihdoin

Moneen vuoteen en ole nähnyt kunnollista kuvattavaksi sopivaa sammakonleinikkiä (Ranunculus reptabundus). Muutama vuosi sitten niitä oli laumoittain Nallikarin leirintäalueen lammikossa, mutta sitten se hävisi. Tapansa mukaan. Se tulee, ja menee, ei esiinny suurina joukkoina peräkkäisinä vuosina. Selvästikin sillä on maassa hyvä siemenpankki, ja lapio on sen ystävä.

Tänään löysin uuden esintymän Tupokselta. Laji tykkää Limingan niittyjen märistä savikoista. Kuvattu yksilö eli ihan sadevesiammikossa lähellä Peräojaa. Maata oli häiritty, ja märkänä kesänä sitä kasvoi maallakin, ehkä tuhansia. Mutta vedessä se on elementissään.

Tuuri oli hyvä mutta myös huono. Kukapa haluasi kuvata tällaisen kasvin keskipäivän kovassa auringssa. Piti miettiä, kokeilla, ja alivalottaa. Leinikeillä on muutenkin kukissaan ja ilmeisesti lehdissäänkin jonkinlaisia peilisoluja. Kiiltoja syntyy, huippuvaloja. Piti kuvat RAW:na, varmuuden vuoksi, ja vääntää Lightroomissa. Alivalotettuihin kuviin tahtoo tulla kohinaa, kun ne tummat sävyt taas ohjelmallisesti kirkastaa. Täytyy vielä käydä iltasella, jos hyvä ilta lähiajoiksi sattuu. Moni on kysellyt kuvattavaksi, mutta kun se on oikullinen esiintymisessään.



Sammakonleinikki muistuttaa konnanleinikkiä (Ranunculus sceleratus), mutta on selvemmin rantakasvi. Se on Oulun seudun omia kasveja, oikullinen ja huonosti tunnettu. Se risteytyy konnaleinikin kanssa, ja väliin risteymiä on enemmistö. Minusta nämä ovat puhdasta kantaa. Sammakonleinikillä on kolmenlaisia lehtiä. Ylin on yksittäinen, soikea. Seuraavana on kolme soikeaa, ja alimmat, vedessä usein pinnalla kelluvat, ovat kolmijakoisia ja liuskoiltaan pyöreähköjä. Kukka on suurempi kuin konnanleinikillä ja risteymällä. Varreltaan se on rento, juurehtiva, sopeutunut ranta-elämään, kuten ylimmästä kuvasta näkyy.