Taigaleinikki

Panin hietapitkäpalko -kuvia puistoblogiini, laitetaan taigaleinikki tänne. Kuvat ovat samalta päivältä (25.5.) ja aika lähekkäisiltä paikoilta Toppilansaaresta. Taigaleinikki (Ranunculus nothus) on ainakin jollain lailla Oulun harvinaisin luonnonkasvi, mutta kasvaa nykyään lähinnä kulttuurivaikuteisilla paikoilla.

Se kuuluu ns. kevätleinikkien (Ranunculus auricomus) ryhmään, joka koostuu useista toisiaan muistuttavista ns. apomiktisista lajeista. (Apomiktinen = siemenkasvi joka lisääntyy ilman hedelmöitystä). Ennen puhuttiin "pikkulajeista". Kevätleinikin kuvasi Oulusta jo A. J. Mela yli 100 vuotta sitten, silloin Linnansaaresta. Sittemmin sitä löytyi mm. Toppilan seudulta 1950-luvulla, josta sen muutama vuosi sitten uudelleen tapasin. Tauno Ulvinen löysi sitä vanhojen tietojen perusteella Sanginjokivarresta huvilatontilta. Samana pidettyä kasvia on kerätty Oulun lisäksi vain Puolangalta. Näissä kevätleinikeissä riittäisi tutkimista, myös ekologiselta kannalta. Onhan se aika jännä menestymisstrategia pysyä mahdollisimman samanlaisena sukupolvesta toiseen. Osa näistä käsitykseni mukaan saattaa välillä lisääntyä suvullisesti.

Hyvin hankala valokuvattava tämä taigaleinikki on. Se on hyvin rentovartinen, siis makaa maassa. Sillä on vain yksi alalehti. Se kasvaa alakuvan lehtomaisessa metsässä Toppilansaaren autopuiston kupeessa. Yläkuvassa tuen sen kädellä pystyyn, itse makaan maassa. Ylhäältäpäin maata vasten kuvattuna se hukkuu muuan kasvillisuuden joukkoon.

Taigaleinikki on käsitykseni mukaan Oulussa keväällä ensimmäisenä kukkiva leinikkilaji. Varhaisen kukintansa ja erikoisen tarinansa takia sitä tulee kevällä käytyä katsomassa. Jossain kulttuurimaassa siitä tehtäisiin tarinansa vuoksi luonnonmuistomerkki. Tarinan kautta voitaisiin muistella vanhaa Oulua, A.J.Melaa, muiden oululaisten botanistien historiaa, Toppilansaaren muutenkin poikkeavaa kasvillisuushistoriaa ja sen luonnon erityispiirteitä. Kasvupaikkakin on sopiva, sillä tien toisella puolen on nyt historiallinen Hannalan huvila.